Suomalainen maatalous on osa avointa maailmaa, osa Euroopan unionia. Maatalous on hyötynyt molemmista, mutta myös kohdannut ongelmia. Ukrainan tilanteen vuoksi Venäjän kauppamme on jäissä. Se on valitettavaa, mutta pieni paha kokonaiskuvaa tarkasteltaessa. Me emme voi ajaa maataloutemme etua toisen kansakunnan kustannuksella.
Muun muassa talouspakotteiden, kauppojen halpuutuskampanjoiden ja globaalin kilpailun myötä maataloustuottajien tuottajahinnat ovat romahtaneet. Ahdinkoa ovat syventäneet entisestään epäonnistuneet normitalkoot sekä rakenteelliset ongelmat, joita ei ole haluttu lainsäädännöllä ratkoa. Tuotantokustannukset sen sijaan ovat säilyneet ennallaan, joissakin tapauksissa jopa nousseet.
Vuonna 2015 maanviljelijä sai korvausta työlleen 3,3 euroa tunnilta. Sijoitetun pääoman tuotto oli 0,9 prosenttia. Maatalouden liiketoiminta on kannattamatonta, vaikka sitä tuetaan sekä kansallisesti, että EU-tasolla. Tilat on ajettu ahtaalle, viljelijöiltä on kysytty sitkeyttä ja selkärankaa.
Merkittäviä taloudellisia lisäavustuksia on turha odottaa. Rahat ovat tiukalla nyt joka sektorilla. Sen sijaan voimme miettiä, mitä muita sellaisia asioita olisi joihin voisimme vaikuttaa.
Elintarvikeviennissä itää huomisen siemen. Valitettavasti olemme siinäkin menestyneet heikommin kuin esimerkiksi naapurimaamme. Viljelijöiden olisi oltava määrätietoisempia viennin suhteen, mutta ennen kaikkea politikkojen olisi tehtävä enemmän. Elintarvikevientiä on käytännössä mahdotonta käynnistää täydellä kapasiteetillä, jos suomalaiset päättäjät eivät ole valmiita luomaan pohjaa markkinoille.
Vientikysymysten lisäksi voimme pohtia, onko maanviljelijöiden kohtaama hallintoporras oikein mitoitettu. Olemme tietenkin velvoitettuja noudattamaan Euroopan unionin asetuksia, mutta voimme muuttaa omia lakejamme ketterimmiksi. Voisimme aloittaa kansallisen tukijärjestelmämme perkaamisesta. Hyvään tarkoitukseen luotu systeemi on muuttunut hankalaksi, maatiloja työllistäväksi järjestelmäksi.
Samaan perkausoperaatioon voisi sisällyttää kaiken sen sääntelyn, joka koskettaa ruuantuotantoa. Normien alkuperäinen tarkoitus oli varmistaa, että kuluttaja saa puhdasta ja turvallista ruokaa. Normeista on kuitenkin muodostunut tuotantoa ja ideoita rajoittava tekijä. Rankka sääntely on hallaa sekä kuluttajan, että tuottajan lohkoille.
Suomalaisten maatilojen konkurssit sekä yrityssaneeraukset lisääntyivät viime vuonna. Tästä vuodesta on turha odottaa parempaa. On vaikea ymmärtää, että maatalouden ongelmiin ei ole puututtu tarpeeksi terävästi edes kansallisella tasolla, vaikka kaikki mittaristot osoittavat kriisin todelliseksi. Satsaukset elintarvikevientiin, hallinnon keventäminen sekä normien purkaminen ovat lääkkeitä ongelmiin. Puheet on nyt pidetty, maatalous tarvitsee tekoja.
Anni Puntila
maat.mets yo, varavaltuutettu
Hauho/Hämeenlinna
