Käynnissä oleva epidemia-aika on luonut monella tavalla poikkeavat arkisen elämä olosuhteet. On mukauduttu moniin rajoituksiin ja uusiin toimintakäytäntöihin pyrittäessä suojautumaan itse ja suojaamaan kanssaihmisiä mahdollisimman hyvin tarttuvalta virussairaudelta. Perustellusti voidaan arvioida, että tähän mennessä epidemian rajoittaminen on onnistunut varsin hyvin. Haasteet ovat kuitenkin kasvussa epidemian käännyttyä toiseen vaiheeseen. Tällaisessa poikkeustilanteessa lähimmäisten huomioon ottaminen ja yhteisöllisyyden muiden parhaiden puolien toteutumisen merkitys lopputulosten kannalta on ilmeisen tärkeä.
Parin viime vuosikymmenen aikana on tehty tutkimuksia ja selvityksiä yhteisöllisyyden ja osallisuuden vaikutuksesta yleisemmin terveyden ja elinvoiman vahvistamisessa. Selkeitä havaintoja myönteisestä yhteydestä on tehty. Tutkimuksissa on selvitetty myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden mahdollisia vaikutuksia väestön terveyseroihin. Niissä tehtiin jo varhain havaintoja muun muassa siitä, että osallistuminen vapaaehtoiseen, yhteiseen toimintaan vaimensi tehokkaasti stressiä ja vähensi masennusta. Yli 65-vuotiailla sosiaalisella kanssakäymisellä osoitettiin olevan vaikutusta muistihäiriöiden etenemiseen.
Sittemmin aihepiiristä on kertynyt runsaasti uutta, monipuolista tietoa. Sen pohjalta on vahvistunut näkemys siitä, että osallisuus on yksi terveyttä edistävä ja tasa-arvoa vahvistava tekijä. Kokemuksen osallisuudesta on todettu lisäävän hyvinvointia, tulevaisuuden uskoa ja turvallisuutta. Toisaalta on havaittu matalan osallisuuden kokemuksen liittyvän psyykkiseen kuormittumiseen, yksinäisyyteen ja kokemukseen huonosta työkyvystä.
Karttuneen tiedon pohjalta osallisuuden edistäminen ja vahvistaminen on otettu viralliseksi tavoitteeksi kansallisissa ohjelmissa. Tavoitteisiin pyritään monitasoisesti läpi yhteiskunnan eri palveluiden ja toimintojen eri keinoin.
Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistavissa kuntatason ohjelmissa on tärkeää ottaa huomioon, että kaikilla ihmisillä ei ole halustaan huolimatta toimintakykyä tai mahdollisuuksia osallistumiseen tai yhdessä tekemiseen. Heitä varten tulee suunnitella soveltuvia tukitoimia. Tukea osallistumiseen voi toisaalta antaa myös kuka tahansa, esimerkiksi naapuri tai tuttava.
Virallisten, tärkeiden periaatteiden ja toimintamuotojen ohella on tärkeää miettiä, miten tavallisen arjen tasolla, ihmisten jokapäiväisen toiminnan yhteydessä ja erilaisissa kohtaamisissa voidaan vahvistaa osallisuuden tunnetta, yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteishenkeä. Muutamia varsin tavanomaisia asioita nousee helposti mieleen.
Osallisuuden tunne vahvistuu kokemuksesta, että ihmistä kunnioitetaan hänen lähtökohdistaan tai taustastaan tai toimintakyvystään riippumatta. Erityisesti kokemus siitä, että saa arvostusta omien mielipiteidensä johdosta on tärkeää. Vähäisiltäkin vaikuttavat asiat voivat vuorovaikutustilanteessa joko edistää tai heikentää osallisuuden tunteen syntymistä. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa siihen, että ihmiselle syntyy kokemus omasta merkityksellisyydestä osana yhteisöä, kun hänellä on omista lähtökohdistaan mahdollisuus vaikuttaa paitsi omaan elämäänsä myös yhteisiin asioihin.
Sanomattakin on selvää, että kohteliaisuus, toisen ihmisen huomioon ottaminen, kuunteleminen ja avuliaisuus luovat osaltaan pohjan osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistumiselle. Niille soisi enemmän huomiota tänä monella tavalla yksilöllisyyttä ja vahvuuksia korostavana aikana. Itse kullakin on mahdollisuus vahvistaa yhteisöllisyyttä omalla toiminnallaan sekä nyt epidemian aikana sen sallimin toimintatavoin että sen jälkeen.
Pentti Lampi
Lääkintöneuvos
Kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen (kok)
Hollola
