Mitä tapahtuu ruuan hinnalle ja miksi? Maanviljelyssä eli ruuan alkutuotannossa Suomessa on tapahtunut merkittävä määrä muutoksia viime vuosikymmeninä.
Liittyminen EU:n jäseneksi 1995 oli iso muutos maataloussektorille. Tuottajahinnat putosivat merkittävästi ja kompensaatio noin puolittuneille hinnoille oli tukijärjestelmän luonti koko EU:n alueelle. Tukijärjestelmä toi mukanaan merkittävän määrän byrokratiaa ja valvontaa, sekä muutti toiminnan luonnetta.
Tukipolitiikkaa on vuosien varrella muokattu usein, ja trendi on ollut laskeva tukitaso sekä tukien kohdentuminen ympäristöä tukeviin toimiin. Tukien perimmäinen tarkoitus lyhyesti sanottuna on varmistaa maataloustuotannon toimintaedellytykset koko EU:n alueella, sekä varmistaa että kuluttajilla on saatavilla kohtuuhintaisia elintarvikkeita. Ilman maataloustukia ei voida Suomessa ruokaa tuottaa ja kaikki saatavat tuet menevät tuotantokustannuksiin.
Julkisuudessa säännöllisesti julkaistavat suurimipien maataloustukien saajien listaus aiheuttaa aina ilmestyessään keskustelun. Tuet eivät ole yrittäjän suoraa tuloa ja taskuun menevää rahaa, vaan ne ohjautuvat sataprosenttisesti tuotantokustannuksien maksamiseen. Uskon, että jokainen tuottaja on valmis osaltaan luopumaan maataloustuista ja tukijärjestelmistä, jos tuotteista saadaan markkinoilta hinta, mikä kattaa tuotantokustannukset ja tarjoaa tuottajalle kohtuullisen tulotason. Tästä keskustelusta päästään usein seuraavaan aiheeseen:
Jos kerran maataloustuotanto Suomessa vaatii niin paljon tukia kasvuolosuhteista ja ympäristöstä johtuen, niin eikö se kannata lopettaa?
Tämän asian ilmaisu osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä maatalouden kokonaismerkityksestä. Oma ruokatuotanto on keskeinen osa huoltovarmuutta, ja viimeistään nyt nykyisessä maailman tilanteessa toivoisin, että tästä asiasta on myös yhteinen näkemys. Meidän tulee huolehtia siitä, että kaikissa olosuhteissa meillä on ruokaa. Ruoka on ollut liian pitkään itsestäänselvyys, ja etääntyminen maataloudesta luo väärän käsityksen tilanteesta. Suomalainen maatalous on jo ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa ollut kannattavuuskriisissä.
Kannattavuuskriisi ruoan alkutuotannossa on todella monen tekijän summa. Maanviljelijän taloudessa varsin merkittävä tekijä on kustannuspanosten hinta. Niistä korostuvat erityisesti sekä lannoitteiden että energian hinta ja saatavuus. Lannoitteiden hinta on noussut jo vuosikausia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan pahentaa tilannetta entisestään, koska suuri osa lannoitetuotannosta tapahtuu entisen itäblokin maiden alueella. Hintojen nousun hillitsemiseksi lannoitteiden EU-alueelle kohdistuvia tuontitulleja ja muita veroja tulisi keventää. Samalla myös kotimaassa tuotettavien erityyppisten kierrätyslannoitteiden käyttöä tulisi aktiivisesti kehittää. Tämä vaatii osin kierrätyslannoitteiden käyttöön liittyvien säädösten muutosta. Harva tietää, että vehnän myyntihinta Suomessa ei ole kattanut siihen kohdistuvia kustannuksia viimeiseen kahdeksaan vuoteen, keskimääräisellä satotasolla mitattuna.
Myös kuluttajan tilanne on tällä hetkellä vaikea. Raju inflaation nousu vie kaikilta ostovoimaa. Energian, ruuan sekä monien muiden tuotteiden ja palveluiden hinnat ovat nousseet ja tulevat vielä talven aikana nousemaan lisää. Ruokalaskun nousu tulee varmasti olemaan monelle perheelle ongelma – haastava aika on edessä.
Miltä siis näyttää maatalouden tilanne nyt?
Akuutisti eletään erittäin vaikeaa aikaa, ja tiloja on lopettanut ennätystahtia. Erityisen kovilla ovat olleet viime vuosina investoineet kotieläintilat. Samalla kun katsotaan mitä muualla Euroopassa tapahtuu, enkä puhu nyt sodasta, niin Keski-Euroopassa on pahin kuivuus viiteen sataan vuoteen. Ruokatuotanto on uhattuna jo ilman Ukrainan sodan aiheuttamaa viljasaartoa. Veden riittävyys on noussut aidosti niukkuustekijäksi Keski-Euroopan alkutuotannossa.
Meillä Suomessa on myös haasteita sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, mutta tilanne on kuitenkin veden riittävyyden osalta aivan erilainen. Itse näen, että suomalaisella maataloudella on hyvät menestymisen mahdollisuudet tässä muuttuvassa maailmassa. Tarvitaan hyvää yhteistyötä koko ruokatuotannon sektorilla välillä maanviljelijä, teollisuus ja kauppa. Tarvitaan myös oikeudenmukaisempaa tulonjakoa ja vahvaa yhteen hiileen puhaltamista. Kirkastetaan suomalaista ruokastrategiaa ja luodaan siitä lisää vientituotteita, samalla kauppatasetta vahvistaen.
Suomen ruokaomavaraisuudesta tai ruoan myyntituottoista puhuttaessa on hyvä muistaa ruokaviennin ja -tuonnin arvo. Suomi saa tuloja ruoan viennistä noin 1,8 miljardia, ja ruokaa Suomeen ostetaan noin 5,5 miljardin arvosta. Ruokaviennin kasvupotentiaali olisi valtava, koska Suomessa pystytään tutkitusti tuottamaan ruokaa puhtaasta maaperästä, maailman puhtaimmasta vedestä vähemmällä tuholaistorjunnalla tai muilla ruokaan kuulumattomilla aineilla. Maailma tarvitsee suomalaista ruokaa.
Arvostetaan siis kotimaista ruokaa ja käytetään lähellä tuotettuja elintarvikkeita.
Omavarainen Suomi tarvitsee leipää ja lämpöä.
Teemu Kinnari
Kirjoittaja on hollolalainen yrittäjä, maanviljelijä ja kunnanhallituksen puheenjohtaja sekä kansanedustajaehdokas (kok).
