On hyvä asia, että keskustelu vanhushoivasta on näin vaalien alla vilkastunut. Jokainen meistä allekirjoittaa laiminlyöntien tuomittavuuden olipa kyseessä julkinen tai yksityinen tuottaja. Lait ja ohjeistukset on tehty noudatettavaksi ja niiden noudattamista myös valvotaan. Valvonnasta vastaavat kunnat, aluehallintovirastot, Valvira, oikeusasiamiehen toimisto, asiakkaat, omaiset ja media.
Vanhushoivan kehittämiseksi on tehty viime vuosina paljon työtä. Vanhuspalvelulaki säädettiin vuonna 2012 ja laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi uudistettiin vuonna 2017 ja se on voimassa tämän vuoden loppuun.
Yksityisen vanhushoivan mitoitus määrätään aluehallintovirastojen toimesta yksityisten lupia myönnettäessä. Aluehallintovirasto läpikäy yksikköön tulevien asiakkaiden toimintakykyisyyden ja määrää henkilöstömitoituksen sen mukaisesti. Julkisella puolella yhtä tarkkaa järjestelmää ei ole. THL on tehnyt vuosina 2013, 2014, 2016 ja 2018 valtakunnalliset seurannat ja näiden tulokset ovat luettavissa yksikkökohtaisesti THL:n sivuilla. Yksityisen ja julkisen mitoitukset eivät poikkea käytännössä toisistaan ja yksityisellä on parempia tuloksia monissa palvelun sisältöön liittyvissä indikaattoreissa.
Laissa säädetty henkilöstömitoitus mittaisi panoksia eikä tuotetun hoivan laatua. Sitäkö haluamme? Eikö tavoitteena pitäisi olla asiakkaiden toimintakyvyn huomioon ottava mitoitus, joka joustaa tilanteiden mukaan. Miksi emme hyödyntäisi tutkimusten tietoa ja asiantuntijoiden lausuntoja siitä, että hoivan laatu ja henkilöstömitoitus eivät korreloi keskenään eikä korkea mitoitus tuota välttämättä lisää laatua?
Vaikka laissa säädettäisiin henkilöstömitoituksesta, ei tilanne kunnissa muuttuisi. Lisää rahaa ei tipu taivaasta ja seuraus olisi se, että kynnystä päästä ympärivuorokautisen hoivan piiriin nousee. Vaara on siis entistä suurempi yli- ja alimitoituksiin ja molemmat johtavat asiakkaiden kannalta huonoon tilanteeseen. Ylimitoitus vähentää hoivapaikkoja jolloin luemme lehdistä entistä useammin kuntien kotihoidon ongelmista. Harvemmat ympärivuorokautisen hoivan piiriin päässeet hoidetaan kalliimmin laadun välttämättä parantumatta. Molemmat tilanteet ovat epäeettisiä asiakkaiden ja veronmaksajien kannalta.
Asiakas on eräs parhaista laadun ajureista. Kun asiakas voi itse päättää missä häntä hoivataan ja kun hän voi halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa, on todennäköisempää, että hän saa juuri hänelle sopivaa hoivaa. Meidän ei pidä aliarvioida asiakkaiden oikeutta päättää asioistaan ja usein toistettu vetoaminen vanhuksen kyvyttömyyteen päättää omista asioistaan itse tai tuettuna, on asiakkaiden mielipiteen sivuuttamista ja ilmentää asennetta siitä, että ammattilainen tietäisi vanhuksen asiat paremmin kuin hän itse. Kunnioitetaan vanhan ihmisen itsemääräämisoikeutta eikä yritetä holhota vielä elämän loppumetreilläkin!
Palvelutaloissa tehtävätyö ei ole vain lähihoitajien ja sairaanhoitajien hoiva- ja hoitotyötä. Se on myös siivousta, hygieniasta huolehtimista, ruokailussa ja ulkoilussa avustamista ja asukkaiden kanssa seurustelua. Viimeksi mainittuja tehtäviä varten on viime vuosina koulutettu hoiva-avustajia. Hoiva-avustajat suorittavat lähihoitajan tutkinnosta neljä osiota noin vuoden mittaisessa koulutuksessa ja heidän palkkauksensa on hieman alempi kuin lähihoitajien palkkaus. Vanhuspalveluiden laatusuosituksen mukaan heitä voi kuulua yksikön henkilöstörakenteeseen 0,1 verran. Palkansaajajärjestöt vastustavat hoiva-avustajien käyttöä vanhushoivassa samalla kun toistavat sitä, että lähihoitajien ja sairaanhoitajien tehtäviin eivät nämä toiminnot kuulu.
Tehostettu palveluasuminen on avohuoltoa. Vanhukset asuvat huoneenvuokralain mukaisesti vuokraamissaan kodinomaisissa asunnoissa. Yhden tällaisen paikan rakentaminen maksaa noin 120 000 euroa ja yksityisten toimijoiden myötä Suomen vanhushoivan infraa on saatu ajanmukaiselle tasolle sekä asiakkaiden että hoitajien työergonomian kannalta. Asiakkaat eivät ikävöi menneiden vuosikymmenten laitosmaisiin vanhainkoteihin monen hengen huoneisiin.
Palvelutaloissa tiukka hierarkkinen jako henkilökunnassa estää järjen käyttöä töiden suunnittelussa. Me jokainen avustamme omia läheisiämme kodeissa, mutta sitten kun vanhus muuttaa yhteisölliseen palvelutalokotiin, ei hoitajien etujärjestöjen mielestä avustajaksi kelpaakaan enää muu kuin tutkinnon suorittanut ammattilainen. Palvelutaloissa on paljon tehtäviä, joihin ei tarvita vuosien koulutusta. Hoiva-avustajien määrää hallitusti lisäämällä helpotettaisiin henkilöstön saatavuutta. Tiukan vastustamisen seuraukset näkyvät hoivakotien arjessa ja se lisää sijaisten saamisen vaikeutta sekä julkisella että yksityisellä.
Lehtitietojen mukaan valtakunnassa on havaittu puutteita eräiden yksityisten yritysten muutamissa kymmenissä yksiköissä yksiköiden kokonaismäärän ollessa tuhansissa. Kyse ei siis ole asiakkaiden hoitoisuutta vastaavan henkilöstömitoituksen desimaalista vaan mitoituksen noudattamatta jättämisestä ja sen valvonnasta. Jokaisella yksityisellä toimijalla on kunnan kanssa sopimus tuotettavasta palvelusta. Tässä sopimuksessa sanktioidaan sopimuksen vastainen toiminta ja kunnat myös käyttävät sanktiopykäliä, jos laatupoikkeamia ilmenee. Julkiselle sanktioita voi määrätä vain aluehallintovirasto ja niitä emme ole nähneet kuin marginaalisessa määrin todella isoissa laiminlyönneissä.
Uuden eduskunnassa käsiteltävänä olevan sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista koskevan lain myötä julkiset ja yksityiset toimijat tulevat valvonnan osalta vihdoin viimein samalle viivalle, kun myös julkisille toimijoille säädetään rekisteröintivelvollisuus. Vanhushoivan valvonta tulee ulottaa tasaveroisesti sekä kuntien että yksityisten tuottamaan kotihoitoon ja erityisryhmien palveluasumiseen. Vanhusten kotihoivan ja palveluasumisen todelliset haasteet kuten palveluiden saatavuus, toimintakyvyn tukemisen määrärahat ja turvattomuus näyttävät hukkuvan ideologia edellä käytävän mitoituskeskustelun korkeisiin laineisiin.
Aino Närkki
Kansanedustajaehdokas, Hämeen Kokoomus
www.ainonarkki.fi
