Oli ilo olla mukana pari viikkoa sitten Lahden Teollisuusseuran ja Perheyritysten liiton järjestämässä paneelikeskustelussa. Aiheet liittyivät yritysten kilpailukykyyn, sukupolven vaihdoksiin, työvoiman saantiin ja akuutteihin kriiseihin energian ja inflaation osalta. Yritysten kilpailukyky ja julkiset menot kulkevat käsikädessä, koska verojen keräämisen ainut syy on rahoittaa julkiset palvelut ja infrastruktuuri. Kuka niitä veroeuroja tuottaa? Valtio haluaa euroja mutta niiden tuottajien tarpeita ei aina ymmärretä.
Jotta voi nähdä tulevaisuuteen on historia tunnettava. Lähihistorian nostaminen tämän päivän päättämisen alustaksi ei ole kalkkiutumista, vaan tulevaisuuden viisautta. Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 lähtien. Menot ovat olleet tuloja suuremmat kolmentoista vuoden ajan. On eletty velaksi, eikä loppua ole näkyvissä. Jotkut vähättelevät asiaa mutta kyse on vakavasta ongelmasta. Lainaa on otettu lisää lähes 100 miljardia (100 000 000 000) euroa. Korkokulut ovat kohta 1,5 miljardia ja jopa ne maksetaan velkarahalla. Lisäksi valtion menot ovat kasvaneet 50 miljardista eurosta 80 miljardiin.
Ylivarojen elämisen rinnalla kulkee haastava ikärakenteen muutos. Kansasta on lähivuosina jo 30 prosenttia yli 60-vuotiaita. Se ei ole ongelma, että ihmiset elävät pidempään, vaan se, että lapsista ja nuorista ei kasva riittävää massaa työmarkkinoille. Julkinen sektori on henkilöstömäärältään niin laaja, että jo vajaan kymmenen vuoden kuluttua ikärakenteesta johtuen 2/3 osaa koulupenkiltä työelämään siirtyvistä nuorista tarvitsee mennä julkiselle puolelle, jotta kaikki nykyiset tehtävät saadaan täytettyä. Ainoastaan 30 prosenttia sijoittuisi yksityisiin yrityksiin. Yritykset ja heidän työntekijät keräisivät veroeurot järjestelmän rahoittamiseen. Yhtälö on mahdoton! Enkä puhu nyt niistä sivistys- sekä sosiaali- ja terveyssektorilla työtä tekevistä, johon julkisen sektorin rajavartijat vastineessaan huomenna puuttuvat. Hyvinvointiyhteiskunnassa on tehtäviä, jotka on hoidettava. Sivistynyt yhteiskunta pitää heikoimmista huolta. Mutta rakenteissa on paljon sellaista, jotka eivät vastaa 2020-luvun tarpeita. Keskusteluun on nostettava moniportainen hallinto ja useat julkisen hallinnon tasot, sekä passivoiva etuusjärjestelmä.
Isänmaan haaste kulminoituu kilpailukykyyn, työvoiman saatavuuteen ja huoltosuhteeseen. Ilman yrittäjiä ei ole kasvua ja ilman kasvua ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Yritysten kilpailukyky paranee, mikäli yritysten kulurakenne kevenee ja tuottavuutta tehostetaan. Suomessa työikäinen väestö alkoi vähentyä jo vuonna 2010. Syntyvyys jää jatkuvasti ennusteista ja työperäinen maahanmuutto on ollut vähäistä. Meillä on miljoona sellaista työllistä, jotka poistuvat työmarkkinoilta viidentoista vuoden aikana. Tilalle tulevia nykyisiä lapsia ja nuoria on noin 800.000. Työmarkkinoilta siis poistuu noin 200 000 enemmän kuin tulee. Työvoiman saatavuusongelmat alkavat olemaan suurin kasvun este yrityksille. On noloa, että viranomaiskäsittely ulkomaalaisten osaajien työlupien kanssa on lasten kengissä. Nykymenolla inhimillinen pääoma Suomessa näivettyy jo ensi vuosikymmenellä.
Kasvun lääkkeenä julkisen puolen ainut tehtävä on luoda yrittämiselle vahva alusta koulutuksen, kaavoituksen, verotuksen, valitusten käsittelyn nopeuttamisen ja työperäisen maahanmuuton avulla. Muuten julkinen puoli pysyköön pois avoimelta sektorilta. Pahinta on veronmaksajien rahoilla tuettu tuotanto. Julkisessa omistuksessa olevaa yritystoimintaa ei tarvita siellä, missä markkinat toimivat.
Ilkka Viljanen
Aivan loistava kirjoitus. Täysin samaa mieltä kanssasi. Juuri noilla ajatuksillasi yhteiskuntamme tervehtymisen alkaa. Se varmaan vie pari- kolme vaalikautta. Mutta on rohkeasti ja pyyteettömästi muutettava suunta parempaan huomiseen.
Hyvä Ilkka.